Studioviikonloppu

Eka studioviikonloppu ’omissa’ tiloissa takana ja hirmuinen kasa kuvia läpikäytäväksi. Kiirettä on pitänyt muun elämän kanssa niin paljon, että pitkälti toista viikkoa on mennyt sessiosta ennenkuin sain edes osan kuvista näyttökuntoon. Monta onnistumista epäonnistumisien joukossa onkin ja yleisellä tasolla olen tosi tyytyväinen tuloksiin. Lähtökohtana oli kopioida muutamaa valmista kuvaa ja tehdä niistä itse variaatioita.

Erityisesti keskityin nyt vartalon asentoon ja katseen suuntaan, joka mielestäni tuotti tulosta. Selkeästi valmistelu ja kuvien suunnittelu mallin kanssa etukäteen oli hyvä ajatus. Vartaloon keskittyessä karkasi ajatukset mallin ilmeiden ohjauksesta pois ja sen huomasi tuotoksissa. Kyllä se on itseasiassa aikamoisen hankalaa yrittää katsoa kymmeniä asioita ennen liipasimen painamista. Oli erittäin vaikeaa löytää kuvia joissa olisi kaikki sopivasti balanssissa.

Kuvaus kesti lähes viisi tuntia ja ensi kerralla pitää muistaa että omat energiatasot valahtaa aika matalalle ilman välipalaa. Siivoushommat alkoi tekemään tiukkaa lopuksi kun ei vaan riittänyt sokerit veressä enää. Ensi kerralla siis ehdottomasti eväitä mukaan. Loppuvaiheessa kamera alkoi temppuilemaan ja suljin jäi muutamaan otteeseen auki. Tästä päätellen alkaa ehkä olla aika vaihtaa runkoa uudempaan.

Tulevia kuvauksia on kalenterissa neljä joihin kohdistuu suuria odotuksia, sillä parempaan ollaan mielestäni menossa.

PS. Viikonlopun messuilla bongasin salamatukun maahantuoman Jinbei HD-600 salaman, johon ihastuin. Nyt on vaikeaa päätätä rungon ja uusien tuikkujen välillä. Integroidulla akulla varustettu 600WS välähdyspää LED-muotoiluvalolla, joka toimii langattomasti. Voisiko enää salamalta enempää toivoa varsinkin kun hinta jää alle 500€.

_MG_6742-Edit

_MG_6563-Edit-2

_MG_6452-Edit

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s