Kuvaus: Elena

Ensimmäinen studiosessio kotona on ohi ja muutama ruutu syntyi sellaista minkä voi hyvillä mielin laittaa portfolioon. Ennen materiaalin esittelyä paluu kuitenkin tilanteeseen ja sen kehittymiseen – onhan tämän blogin tarkoitus välittää fiiliksiä kuvaamisesta ja sen ympäriltä.

Viime kesänä Elena julkaisi ilmoituksen facebookin TFCD ryhmässä halukkuudestaan kuvauksiin. Olin tuolloin totaalisen epäaktiivinen, mutta päätin kuitenkin ottaa yhteyttä. Keskustelu kuoli muutaman viestinvaihdon jälkeen ja omat kiireet tuli päälle niin että asia unohtui. Sattumalta näin Elenan keskustan yöelämässä alkusyksystä ja otin vielä yhteyttä uudestaan. Meidän toinenkin yhteydenpito tyrehtyi molempien osapuolten epäaktiivisuuten eli selkeään haluttomuuteen oikeasti saada aikaiseksi kuvausta.

Vuoden alussa olin juuri laittamassa itse ilmoitusta TFCD ryhmään mallin saamiseksi kuvauksiin kun Elena itse otti yhteyttä minuun. Vaikka pohjalla olikin kaksi katkennutta viestiketjua, päätin että kuvaus pitää järjestää – yhteydenottoajankohta oli vain liian sopiva ollakseen pelkkää sattumaa. Sovimme tapaamisen jo muutaman päivän päähän Helsingin keskustaan.

Jännitys oli omalta puoleltani yllättävä mutta toisaalta ihan ymmärrettävä. En ollut kuvannut ketään yli vuoteen eikä minulla ollut juurikaan käsitystä minkälaisia odotuksia Elenalla oli kuvien suhteen. Otin mukaani muutamia lehtiä sekä pari kirjaa, jotka käsittelivät etukäteen valittua aihepiiriä.

Tapaaminen keskustassa sujui oikeen mukavasti ja pari tuntia vierähti helposti keskulteltaessa tavoitteista ja katseltaessa kuvia joissa yhdistyi molempien tavoitteet. Kuten oli alunperin sovittu päätös kuvaamisesta tehtiin sen perusteella millainen tunne molemmille tapaamisesta tuli. Lopputuloksena päädyttiin ottamaan ennakkoon suunniteltuja kasvokuvia.

Kokonaisuudessaan 81 kuvan setistä tuloksena oli 4 ruutua joihin olen itse tyytyväinen ja muokkasin niistä itselleni portfolioon sopivat viimeistellyt tuotoksen. Saatiin sovittua myös jatkosta, eli tullaan vielä tapaamaan kuvauksen merkeissä.

1/250s, f6.3, ISO200

51mm (cropped), 1/250s, f6.3, ISO200

60mm (cropped), 1/250s, f6.3, ISO200

60mm (cropped), 1/250s, f6.3, ISO200

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s